Libyalainen jauhopallo ja muita herkkuja

Velma valitsi Libyan kesäkuun ensimmäisen viikonlopun ruokamatkailukohteeksi maan hienon lipun takia. Muammar Gaddafin aikakauden lippu otettiin käyttöön vuonna 1977 ja se on (ollut) maailman ainoa yksivärinen valtionlippu. Vihreä kuvaa islamia ja Gaddafin ”kolmatta universaalia teoriaa”. Velman mielestä Libyan lippu on lehti. Siis vaikkapa
koivunlehti.

Gaddafin lehtilipulla saattaa olla syksyiset päivät näin kesän korvalla. Kapinalliset ovat ottaneet käyttöön vuoden 1951 lipun, joka tuolloin nostettiin salkoihin, kun Libya itsenäistyi Italiasta.

Raikasta pikkelsiä lisukkeeksi, nam!

Mutta ruokaan, siis. Libylaisessa ruoassa on välimerellisiä ja italialaisia vaikutteita. Kuskusta siellä tietenkin syödään, niin kuin Pohjois-Afrikassa muutenkin. Ruoka tarjoillaan monesti yhdestä astiasta, josta sitä sitten oikean käden sormin yhteisöllisesti napsitaan. Meidän sunnuntaipäivällisen menù oli:

Libyalainen pikkelsi Mseyer
Kaalisalaatti Salatet Kronb
Paahdettu salaatti Salata Mashwiya
Lihatäytteiset perunat Mubatan Batata
Bazeen
Taatelikakku Basbousa bil Tamr



Kaikki ohjeet on poimittu aivan nerokkaasta ruokablogista Libyan food -step-by-step recipes and photos of food from the modern Libyankitchen. Blogia pitää kolme naista, Tasnim, Dunia ja Sabah.

Bazeen on tuossa keskellä tuo jauhopallo. Tätä ruokaa on tarkoitus syödä yhdessä ja sormin. Me kuitenkin käytimme omia lautasia sekä haarukkaa ja veistä.

Paahdetussa salaatissa on paprikaa,
sipulia, munakoisoa, tomaattia,
valkosipulia ja chiliä.

Pääruoka eli bazeen on peruskauraa Libyassa ja sitä syödään usein perjantailounaana. Tavallisesti bazeen on tehty ohra- ja vehnäjauhoista. Jauhoja keitetään vedessä kunnes niistä tulee puuromainen taikina. Taikinasta pyöritellään pallo, joka laitetaan tarjoilukulhoon ja jonka ympärille kauhotaan lisukkeet. (Jos kokeilet tätä kotona, niin neljäsosa libyalaisnaisten mainitsemasta jauhomäärästä riittää! Meillä puurotöhnää syntyi iso kattilallinen, josta meni vain lumipallon kokoinen möykky.)

Ruokavieraana olivat tällä kertaa Janne ja Tuire lastensa Eemelin, 3, ja Oskarin, <1, kanssa. Eemeli oli jo etukäteen ilmoittanut, ettei tykkää libyalaisesta ruoasta, mutta yllätyksekseen söikin hyvillä mielin bazeenin lammasta ja perunaa sekä mubataneja.

(Ruoan sisältämästä chilistä me aikuiset emme maininneet. Tosin chiliä oli vain vajaa puolet alkuperäisten reseptien määrästä.) Janne ja Tuire fiilistelivät ruokaa pitkään ja hartaasti, Oskari keskittyi murentelemaan leipää ja syömään omia eväitä. Omat ipanat maistoivat mukisematta kaikkea. Velma söi ennen kaikkea leipää.

Mubatan: täytettyjä
perunoita friteerattuna

Taatelikakku kostutettiin
sokerisiirapilla.

Jälkiruokateet juotiin terassilla. Mannaryyneihin leivottu taatelikakku oli viimeinen niitti ähkyn päälle. Eemeli kuitenkin taisteli osan veljensäkin palasesta.

Myös kuuloaistille tarjottiin libyalaista Spotifyssa.
Kaiken kaikkiaan: hyvä ruoka, mutta kyllä siinä  sitten menikin koko päivä kokkaillessa!

Argentinalainen illallinen: chimichurria ja dulce de lecheä

Argentiinalainen päivällinen à la alamalmilaiset on simppeli kuin helvetti. Lihaa, yrttikastiketta ja vesikrassia.

Grilliin meni naudan sisäfilettä pihvipaloina. Ennen grillausta Taro siveli pihvit öljyllä ja ripotteli päälle suolaa ja pippuria. Täydellistä. 

Chimichurri on raikasta ja kaunista.

Chimichurrin tein aamulla (vaikka oikeaoppisesti se tarvitsisi vuorokauden tekeytyä). Yhdistelin jälleen ohjeita ja sain aikaiseksi seuraavan kokoonpanon:

Chimichurri

Valkosipulinkynsiä (ehkä n. 8)

3 laakerinlehteä

tuoretta basilikaa

tuoretta oreganoa

nippu persiljaa

suolaa (suomalaisia standardeja reilummin)

mustapippuria

1 rkl paprikajauhetta

puolikas punainen paprika

½ dl viinietikkaa

1,5 dl hyvää oliiviöljyä

pari tippaa tabascoa

Silppua valkosipuli, paprika ja rehut pieneksi (paitsi laakerinlehdet) ja yhdistä kaikki aineet kannellisessa astiassa tai pullossa. Ravistele hulluna ja pistä jääkaappiin. Anna maustua yön yli. Kastike säilyy kylmässä monta päivää. IHANAA! Se ei kestä syömättä kovin kauan. 

Pihvien kyytipoikana oli patagonialaista Del Fin del Mundo -viiniä. 

Myös jälkiruoan päähuomio oli kastikkeessa. Dulce de leche eli maitomakea eli karamellikastike eli vähän-niin-kuin-kinuski on kaikkialla Latinalaisessa Amerikassa tunnettu jälkiruoka. Argentiinalaiset ovat erityisen innoissaan dulce de lechestä. Sitä syödään koko ajan. Kaikilla aterioilla ja niiden välissä. Parhaita dulce de leche -reseptejä löytyy omalta nettisivulta. Eli täältä.

Dulce de leche tehdään kondensoidusta maidosta. Maitosäilykepurkki pistetään veteen ja sitä keitetään parisen tuntia, kunnes purkin sisältö on tiivistynyt karamelliksi. Lueskelin ohjeita ja niissä kehotettiin erityiseen tarkkaavaisuuteen purkin (mahdollisen) räjähdysvaaran takia. Purkkiin nimittäin saattaa tulla painetta, jolloin se tietenkin voi räjähtää. Painevaara on vältettävissä, kun purkkiin tekee pikku reiän. Reiän on luonnollisesti oltava vedenpinnan yläpuolella, jottei maito pulppua kattilaan. Pistin reiän, sekä kattilan pohjalle pikkuveitsiä, jotta vesi pääsi vapaasti kiehumaan säilykepurkkien alta.

Banaanit olivat pelkkä tekosyy syödä dulce de lecheä. Viipaloin neljä banskua ja pistin uuniin, kunnes ne alkoivat tuoksua kypsiltä.

Velmaa lukuunottamatta kaikki tykkäsivät jälkiruoasta. Velmalle se oli liian makeaa, sitä edeltävä pihvi liian sitkeää (eikä ollut!) ja chimichurri liian mausteista. Oikea syy kiukutteluun oli liian pitkä päivä ja liian suuri väsymys. Siihen ei auttanut edes jäätelö. Eikä argentiinalainen hevirock.

Argentiinalaista tangoa ja empanadoita

Helatorstaina 2.6. kurottiin kiinni edellisen viikonlopun lusmuilua Valkeakoskella. Oli minun vuoroni valita maa. Loistosäähän sopi Argentiina, tuo lihansyöjien luvattu maa.

Argentiina on meille suomalaisille tuttu kahdesta asiasta: tangosta ja jalkapallosta. Minun unelmani on lähteä Argentiinaan tangokurssille. Taro taitaa tyytyä penkkifutikseen.

Astor Piazzollan soidessa ryhdyin valmistamaan lounasta, kun Nele vielä nukkui ja muut olivat jo uimassa.

Empanadoja eli piirakoita syödään joka puolella Lattareita. Piiraan täytteenä voi olla lampaan- tai naudanlihaa ja höysteenä oliiveja, kananmunaa ja paprikaa. Argentiinassa empanada on välipala ja alkupala. Piirakoita popsitaan liikelounailla ja futiskatsomoissa, niitä tarjoillaan vieraille alkuruoaksi, kun isäntä vielä grillailee lihantäytteistä pääruokaa. Meillä lihapiiraita syötiin Helatorstain lounaaksi. Tutkailin erilaisia empanada-reseptejä (mm. Suomen Kuvalehden Gourmet-lehdestä) ja päädyin miksaamaan kolmea. Ongelmana alla olevassa reseptissä on eriparisuus. Taikinaa tulee liian vähän täytteeseen nähden.

Empanadas (n. 10 kpl – täytettä jää yli ainakin muutamaan piiraaseen tai vaikka pastakastikkeeksi)

Taikina:

250 g vehnäjauhoja

75 g voita tai margariinia sulatettuna

n. 1 dl vettä

2 tl suolaa

Kaada vehnäjauhot leivinalustalle kasaksi. Tee keskelle painauma, johon kippaat rasvan ja (suola)veden. Sekoita taikina, mutta älä vaivaa. Kääri kelmuun ja pistä jääkaappiin tunniksi.

Täyte:

1 keitetty peruna haarukalla karkeasti liiskattuna

400 g jauhelihaa – laita siivilään ja kaada päälle niin paljon kiehuvaa vettä että jauheliha näyttää päällisin puolin kypsältä.

100 g (tai vähempikin kelpaa) voita tai muuta paistorasvaa

3 kevätsipulia pilkottuna

3-4 valkosipulin kynttä pilkottuna

puolikas punainen paprika pilkottuna

tuoretta chiliä pilkottuna maun mukaan (½ – 1 ½)

loraus valkoviinietikkaa (pari ruokalusikallista tai sinne päin)

oliiveja pilkottuna

2 keitettyä kananmunaa viipaloituna tai paloiteltuna

suolaa

pippuria

Voiteluun munaa

Kuullota sipulit voissa kevyesti. Ota paistinpannu liedeltä ja lisää joukkoon paprika ja chili.

Pistä ”keitetty”, valutettu ja jäähdytetty jauheliha kulhoon ja mausta suolalla, pippurilla ja viinietikalla. Lisää joukkoon sipuli-paprikaseos, peruna ja sekoita. (Jos haluat piilottaa oliivit syöjiltä, pilko ne mahdollisimman pieniksi palasiksi ja sekoita täytteen joukkoon tässä vaiheessa.)

Kauli piirakkapohjat. Kätsyimmin tämä käy piirakkapulikalla, jolla tulee helposti pyöreähköjä pohjia. Röpelöisiä reunoja voi tasata veitsellä. Toinen vaihtoehto on kaulita taikina isommaksi levyksi ja ottaa siitä sitten pyöreitä pohjia muotilla.

Täytä valmiit piirakkapohjat jauhelihahommelilla ja asettele päälle kananmunaviipale(ita) ja oliiveja (siis jos haluat niiden olevan silmin helposti havaittavissa). Taittele puolikuun muotoiseksi ja paina haarukalla reunat kiinni. Voitele kananmunalla.

Paista 200 C piirakoiden koosta riippuen 15-20 minuuttia.

Empanadat maistuivat aikuisille vähän paremmin kuin lapsille. Hertta ja Velma eivät huomanneet syövänsä oliiveja. Nele näki oliivipalat, mutta ne eivät kuulemma maistuneet muun täytteen joukossa pahoilta. Velman suuhun piirakka oli vähän tulinen (vaikka laitoinkin täytteeseeen vain reilun puolikkaan 'orange flamen').

Illalla syömme pihviä ja chimichurria. Jälkkäriksi on luvassa argentiinalaista versiota kinuskikastikkeesta ja paistettuja banaaneja.

Pörkölt, köszönöm

Tämä oli eri Egriä
kuin se Erkin Pika-
kivääri.

Ravintolapäivän kahvilanpidon ja illan viiden ruokalajin elämyksen jälkeen keittiöhommat eivät napanneet. Onneksi avuksi tuli anoppini Riitta, joka kutsui meidät luokseen syömään sunnuntaina 22.5. Aikana ennen lapsia kävimme Riitalla syömässä joka pyhä. Opiskelijabudjetille sopi loistavasti anoppikokelaan tarjoamat piiiitkät sunnuntailounaat, jotka päättyivät Beverly Hills ysinollakaksyksnollaan, Frendeihin ja bridgeen. Sittemmin lounaat ovat harventuneet, mutta lounastajien määrä yli tuplaantunut.

Esitimme ruokatoiveena ”jonkin maan”. Taro valitsi Unkarin, koska Riitalla oli tallessa hyvä resepti. Ja millainen resepti! Maailman paras lihapata. Resepti on peräisin Hesarin Ruokatorstaista 16.1.1997, johon se on päätynyt Sibelius-Akatemian sellonsoiton open Csaba Szilvayn kekkereistä. Tai ruokarapsodiasta, kuten jutussa kerrotaan.

Lammaspörkölt

1-1,5 kg lampaan etuselkää

4-5 pientä sipulia

2-3 lasillista punaviiniä

pekonirasvaa tai öljyä

1 punainen paprika paloiteltuna

3-4 rkl paprikajauhetta

3 rkl tomaattisosetta

1 valkosipuli murskattuna

chiliä

suolaa

1. Kuumenna pata ja paahda lihanpaloja.
2. Kun lihat ovat paahtuneet, lisää punaviiniä pienissä erissä, niin etteivät lihat pala karrelle.
3. Kuullota hienonnettu sipuli rasvassa toisessa kattilassa, lisää siihen paloiteltu paprika, hienonnettu chili ja paprikajauhe ja kaada se sitten lihan päälle.
4. Sekoita niin, että lihat maustuvat.
5. Lisää tomaattisose ja pienin erin punaviiniä. Liemi saa olla sakeaa.
6. Anna padan muhia, muhia ja muhia.

Pörköltin seurana söimme galuskaa eli munista ja vehnäjauhoista tehtyä ”pastaa” sekä kurkkusalaattia. Kurkut ovat suomalaisessakin kesäpöydässä varsin klassisia tillikurkkuja, joiden kastikkeeseen tulee (3 kurkkua kohden)

5 rkl sokeria, 2 kuppia vettä ja ½ kuppia etikkaa. Tilliä saa olla melko reilusti ja makua voi vielä höystää valkosipulilla. (Kurkkusalaatti oli muuten ainoaa salaattia, jota Nele söi pienenä lapsena!)

Jälkiruoaksi saimme ihanaa suklaakakkua:

200 g voita

200 g taloussuklaata

2 dl sokeria

3 munaa

5 keltuaista

5 valkuaista

1 tl vaniljasokeria

1,5 dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

Kuorrutus:

200 g suklaata

sopivasti kermaa

1. Sulata voi ja suklaa vesihauteessa ja jäähdytä.
2. Vatkaa sokeri, vaniljasokeri, kolme munaa ja viisi keltuaista keskenään. Vatkaa toisessa kulhossa (tietenkin kuivilla ja puhtailla välineillä) valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
3. Sekoita voi-suklaaseokseen ensin sokeri-munavaahto ja siivilöi sitten joukkoon jauhot. Sekoita lopuksi mukaan myös valkuaisvaahto varovasti nostellen.
4. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan (n. 3 litraa); paista 175 asteessa 60-70 minuuttia.

Kuorrutus:

1. Kuuumenna paloiteltu suklaa vesihauteessa ja notkista seos kermalla. Kuorrutus ei kuitenkaan saa olla liian ohutta.
2. Kumoa jäähtynyt kakku tarjoiluvadille ja kaada kuorrutus päälle.
3. Koristele kirsikoilla.

 

Sekä lapset että aikuiset tykkäsivät sekä ruuasta että jälkkäristä. Riitta varoitteli pörköltin olevan mausteista, mutta eihän se ollut. Anoppi ei juurikaan huiski ruokiinsa vahvoja mausteita, joten meidän jälkikasvullemme Riitan "mausteinen" oli normaalia. Suklaakakku oli todella tymäkkää. Ja murenevaa. Lähes yhtä paljon kuin kakkua meni lasten ja heidän serkkupoikiensa napaan,  meni sitä naamaan, käsiin, vaatteille, valkoiselle pöytäliinalle, tuolille ja lattialle.

Reaalimaailmasta satumaailmaan

Prinsessaleivos (Kuva: Kristiina Komulainen)

21.5. vietettiin Suomessa (ehkä koko maailman) ensimmäistä Ravintolapäivää. Byrokratiaa vastaan perustettu kansalaistottelemattomuuspäivä oli yhtä ruokakarnevaalia; ympäri Helsinkiä ja myös muihin kaupunkeihin nousi pop-up -ravitsemusliikkeitä yhden lauantain ajaksi. Wanna-be-ravintoloitsijoita koottiin omassa Facebook-ryhmässä, ja sinne myös tuli tieto avoimista kahviloista, juottoloista ja erikoisravintoloista. Minä tietenkin innostuin aiheesta ja sain mukaan koko perheen lapsia myöten sekä yhden työkaverin, Pehkosen Tuijan.  

Alun perin ajattelin, että Ravintolapäivä olisi oivallinen ympäristö jakaa meidän perheen keittiöhyppelyä laajemmalle yleisölle. Ruokaravintolassa lapset kuitenkin olisivat olleet tiellä ja uuden maan ja uuden reseptin kokeilu uuden asiakaskunnan edessä olisi ollut hasardia. Niinpä päädyimmekin perustamaan kahvilan, Satukahvilan, jossa kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Leivonnaisten ohella asiakkaat saivat satusuosituksen. 

Päivä oli mitä kaunein ja Satukahvila menestys. Meidän mittarilla menestys tarkoitti sitä, että asiakkaina oli jopa tuntemattomia ihmisiä. Ja sitä, ettei kahvilanpito aiheuttanut lommoa lompakkoon. Ei sillä kyllä ihan tuntipalkoillekaan päässyt, mutta sehän ei ollut tarkoituskaan.

Tuija ja Taro satuhahmoina.

Äiti-näkökulmasta Ravintolapäivään osallistuminen oli myös kasvatuksellinen teko. Kansalaistottelemattomuus, karnevaali ja työ ovat hyvästä. Lapsille olin luvannut rahapalkkaa tarjoilijan hommista. Velma jaksoi ehkä kolme varttia häärätä, Hertan palvelualttius kasvoi aina, kun tiskin takana näkyi tuttuja ja rakkaita naamoja kuten kummit Kristiina, Miika, Paula ja isovanhemmat. Nelellä olisi ollut vaihtareiden Nuuksion-retki, mutta Nelekin oli mieluummin kotona ja teki ihan oikeasti kahvilahommia.

Illalla lähdimme Taron kanssa tutustumaan Ravintolapäivään asiakkaan näkökulmasta. Krunalaisessa Vanhassa Suolassa tarjoiltiin maailman parasta ruokaa. Kokkeina hääräsi ex-pariskunta Jonna ja Juho. Heidän urakastaan voit lukea Jonnan blogista Jauhot suussa.

Urakka ohi! (Kuva: Kristiina Komulainen)

Lisää kuvia Satukahvilan tunnelmista voi käydä kurkkimassa Facebook-albumistani ja Kristiinan blogista.  

Seuraava Ravintolapäivä on 21.8. Lisää tietoa (ja mm. ilmoittautumislomakkeen) löydät tuolta yllä mainitulta Facebook-sivulta.