Illallinen Stefanon tapaan

Sunnuntai-illallinen.

Aikomus oli ängetä syömään suomalais-italialaiseen perheeseen. He tulivatkin meille, koska muuten heidän olisi pitänyt siivota.
Piemontesta kotoisin oleva Stafano ryhtyi kokiksi keittiössäni, kun vaimo Sara vietti aikaa pääasiassa rappusissa vahtimassa puolitoistavuotiasta Airia.

Ruokalistalla oli lasagnea ja tiramisua. Lasagnen jauhelihakastikkeen Stefano oli valmistanut jo kotona, koska sen täytyy tietenkin porista liedellä ainakin kaksi tuntia. Tiramisun ohje oli peräisin Stefanon mummolta.
Ruuanlaiton lomassa keskustelimme koulukunnista. Italialaisilla ei kuulemma ole muutakaan tekemistä kuin väitellä siitä, onko lasagnessa oikeaoppisesti vain naudanlihaa vai voiko sekaan laittaa myös possua maun tuomiseksi. Stefano kuuluu jälkimmäiseen ihmisryhmään.

Lasiin rakennettu tiramisu.

Tiramisustakin on tietenkin olemassa teema ja variaatiot. Tiramisun historiasta käydään keskustelua. Toiset väittävät sen olevan tuore keksintö, eikä edes kovin italialainen. Niin tai näin, jälkiruoka sopii italialaiseen keittiöön mainiosti, sillä filosofia on tuttu: käytetään jämät hyödyksi. (Mascarponea tuskin on jämäksi asti ainakaan Suomen hinnoilla, mutta sen sijaan lempiliköörinloput ja kuivat kakunpalat sopivat tarkoitukseen mainiosti.)

  

Yritimme pohtia, että onko suomalaisissa klassikoissa sellaisia ruokia, joiden tekemiseen jokaisella perheellä olisi oma (salainen) reseptinsä. Emme keksineet muuta kuin lihapullat.

 
LASAGNE

Aikuisten ruokajuoma

Jauhelihakastike:

1 sipuli

1 porkkana

(vähän juuriselleriä, jos sattuu olemaan, ilmankin pärjää)

1 kg paseerattua tomaattia

800 g jauhelihaa (1 pkt nautaa ja 1 pkt sika-nautaa)

lihaliemikuutio tai mausteita

(½ lasia valkkaria tai punkkua)

suolaa ja pippuria

Ruskista jauheliha, lisää sipuli ja porkkana (ja selleri) ja lopuksi muut aineet. Anna kastikkeen porista liedellä keskilämmöllä parisen tuntia.

Valkokastike:

n. 100 g voita

n. 1 dl jauhoja

litra maitoa

suolaa, pippuri ja melko reilusti muskottipähkinää

Sekoita hyvin sulanut voi ja jauho. Lisää maito. Vispaa kunnes kiehahtaa ja sakenee.

Lasagne-levyt voit pikaisesti kastaa kiehuvassa vedessä. Jos haluat ja ehdit. 

Laita kastikkeita lasagnelevyjen väliin maltillisesti.Tarkoitus
on rakentaa monta kerrosta, eikä survoa yhteeen väliin
mahdollisimman paljon täytettä.

Kokoa sopivan suureen vuokaan:

Kauho alimmaksi vähän valkokastiketta liimaksi.

Asettele lasagnelevyt nätiksi kentäksi.

Kauho vähän jauhelihakastiketta ja vähän valkokastiketta levyjen päälle.

Toista monta kertaa, kunnes lasagne on vuoan korkuinen tai ainekset loppuvat.

Raasta päälle juustoa, Parmesan, Grana Panado tai Pecorino toimivat mainiosti, samoin valmis Mozzarella-raaste. Lisää muutama voinokare sinne tänne.

Paista uunin alatasolla n. 40 minuuttia, 200 asteessa.

TIRAMISU
3 kulhoa

4 munaa, keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna eri kulhoihin

100 g / 1 dl sokeria

purkki Mascarponea (valitse Galbanin juusto, se toinen Suomessa myytävä merkki tekee kuulemma tiramisusta vetistä)

n. 1 dl kermaa

vahvaa, kylmää kahvia

Savoiardi- eli lady fingers -keksejä

kunnon kaakaojauhetta

Vatkaa sokeri ja keltuaiset tosi tosi vaahdoksi.

Lisää Mascarpone joukkoon, katso että se ei jää könteiksi (voit vaihtaa käsivispilään)

Vatkaa kerma vaahdoksi.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Muista pestä ja kuivata vispilät huolellisesti, muuten valkuiainen ei vaahtoonnu.

Yhdistä ainekset. Lisää viimeisenä valkuaisvaahto käännellen se muuhun seokseen.

Katkaise keksit puoliksi (jotta mahtuvat annoslasien pohjalle) ja dippaa nopeasti Amaretolla maustettuun kahviin. Keksi imee nestettä kuin sieni ja menee nopeasti mössöksi, joten keksiä ei tarvitse huljutella kahvissa.

Asettele kostutetut keksinpuolikkaat tarjoilulasien pohjalle. Voit survaista ne sinne melko kovakouraisesti. Lusikoi päälle vaahtoa. Lisää jälleen keksiä ja vielä päällimmäiseksi vaahtoa.

Pistä lasit jääkaappiin mielellään jopa viideksi tunniksi. (Näin keksit pehmenevät ja imevät kauttaaltaan kosteutta itseensä ja vaahtokin jähmettyy) Siivilöi päälle kaakaojauhetta ennen tarjoilua.

Stefanon vinkit TIRAMISUVERSIOIHIN

Mascarpone-vaahtoon voi viimeisessä vaiheessa lisätä suklaarouhetta tai vaikkapa vadelmia.

Keksit voi kostuttaa (sokeroidulla) mehulla.

Kerman voi jättää pois – tämäkin on näitä koulukuntaeroja.

Itse kokeilen tiramisua seuraavan kerran ilman Savoiardeja ja Amarettoa. Leidinsormet ovat liian höttöä ja Amaretto liian vahvaa. Suosittelenkin käyttämään kostutuksessa omaa lempialkoholia. No ei ehkä kuitenkaan Kossua.

 

Lasten ruokajuoma, Stefanon taannoin pitämän
Cafe Poston perintöä.

RAADIN TUOMIO

Velman mielipide lasagnesta oli MP, maistamatta pahaa. Pienoisen itku-venkoilu-kiristys -taistelun jälkeen tyttö suostui maistamaan. Oho. Sehän olikin hyvää.

Hertta pisti lasagnea poskeensa ison annoksen ja otti vielä lisääkin.

Aikuiset tappelivat viimeisistä paloista, enemmänkin olisi voinut upota.

Tiramisu ehti olla jääkaapissa vain tunnin verran, eikä siis ehtinyt maustua riittävästi. Onneksi annoksia jäi muutama seuraavallekin päivälle. Lasten versiossa ei ollut likööriä, mutta kahvilla höystetty jälkkäri oli silti liian voimakasta pienten makuun.

Ja seuraavaksi vuorossa on Espanja, tapas ja rioja.

 

Hans Välimäki, putkiaivoinen mies

Tänä keväänä telkkarissa käydään kokkisotaa. Master Chef vs Top Chef. Edellinen olemme me, oman elämämme nigellalawsonit. Jälkimmäinen on pro. Ammattikokit kisaavat paremmuudesta, eikä heidän tarvitse ensin opetella sipulinpilkontaa. Top Chefin ylituomari, tiukka ja suorasanainen Hans Välimäki, kävi radiolla haastattelussa. Sain tilaisuuden kertoa Hansille perheemme ruokamatkasta. Hän suhtautui ideaan vähän turhankin pragmaattisesti.

Kuuntele huippukokin kommentit täältä.

Raportoin myöhemmin sunnuntain italialaisesta illallisesta. Meillä kävi kylässä ehta italiano opastamassa lasagnen ja tiramisun valmistuksessa. Mmmmm.

 

Seuraavaksi saapasmaa

Pizza Margarita, parasta ikinä. Grande Praton kiviuunista.

Italia on keittiöhyppelyn seuraava etappi. Maan valitsi eskarilainen Hertta, joka muistaa yhä kahden vuoden takaisen kesäreissumme Toscanaan. Italialaisen agriturismoidyllin, Grande Praton, katoksen alla ruoka tarjoiltiin myöhään ja ampiaiset veivät siitä osansa. Peri-italialaisten makumuistojen lisäksi Hertan päätökseen taisi vaikuttaa maan muoto, pitsireunuksinen saapas. 
Toivoin, että Italia olisi jäänyt kesäksi, jolloin tomaatit ovat oikeasti punaisia, eikä basilika nuupahda matkalla kaupasta kotiin. Mutta minkäs teet? Itsepä olen säännöt luonut. Kostoksi kutsuin meidät syömään suomalais-italialaiseen perheesen sunnuntaiksi.

Kotona italialaisia herkkuja löytyy vaki-menusta kolme: pasta, risotto ja tomaatti-mozzarella -salaatti. (Pitsan suomalaista versiota ei lasketa.) Pastareseptien parhautta tarjoaa Saku Tuomisen kirjoittama Aglio & Olio. Muuta ei tarvitse. (Sakun tuotantoon kannattaa muutenkin tutustua. Hän kirjoittaa tätä nykyä luovuuskirjoja erilaisissa kokoonpanoissa.)  

PS. Huomenna teen ruokaa itse Hans Välimäelle. Chez Dominiquen omistaja ja Top chefin ylituomari tulee radiolle haastatteluun ja joutuu keskelle kokkisotaa. Tytöt eli minä ja NRJ:n iltapäiväjuontaja Tuija tarjoilemme Hansille blinin kaikilla höysteillä. Aamupojat ovat päättäneet valmistaa makkara-lihapulla-perunoita. Siis aamulla. Ysiltä. Michelin-kokille. 

Aamiainen englantilaiseen tyyliin

 

Onneksi tuli nautiskeltua viiniä perjantai-iltana, jottei mennyt englantilaisen aamiaisen vaikutus hukkaan. Yleensä nukun lauantaisin ainakin yhdeksään, mutta nyt oli vääntäydyttävä ylös, alas ja keittiöön. Talouden kaikki pannut olivat käytössä, kun aamiaisen osaset paistuivat. Ja voi kyllä: voita kului!
 

Tuoremakkarat jouduttiin korvaamaan mustallamakkaralla. Mustamakkara vastaa englantilaisten 'blood puddingia', joka on käypä aamiaisen osa. Bubble and squeak ei pysynyt kasassa. En lisännyt taikinaan kananmunaa (vaikka ns. maalaisjärki niin sanoikin), koska Riikka, Seb, Wikipedia tai edes aina luotettava BBC eivät asiaa maininneet. Lisäksi ensimmäinen satsi paloi. Hash browns, se perunaröstin tyyppinen paistos, taas ei maistunut miltään. Siitä kirposi kuitenkin keskustelu:

A: Äiti on syönyt tätä Englannissa ja se oli tooooosi hyvää. Ihan erilaista kuin tämä.

H: Tää onkin äidin tekemää.

A: Niin juuri.

Hertan mielestä ruuat näyttivät pahalta. (Kehuin häntä sanavalinnasta.) Paitsi tietenkin paahtoleipä, joka oli sitä kaikkein vaaleinta ja vehnäisintä höttöä. Tytär myös toivoi (jo nyt!), ettei jatkettaisi tätä projektia enää ensi vuonna. (Tämä siis tiedoksi niille, jotka erehtyvät luulemaan, että olisi jotenkin hauskaa kasvaa perheessä, jonka äiti on vähän liian innokas.)

Velma epäili, että pekoni on pahaa. Kerroin sen maistuvan lähinnä suolalle ja rasvalle. Niinhän se mielipide sitten muuttui. 

Nele ei digannut mustastamakkarasta, mutta muista kyllä. 

Taron mukaan englantilainen aamiainen oli kuin englantilainen aamiainen.

Maukusti ja Hattikatti leikkivät koiria ja putsasivat pöydänalusen kananmunahipuista.

Itse sain pienimuotoisen ähkyn syötyäni kaiken, mitä tuossa kuvan lautasella oli.

Mikä maa, mikä sapuska?

Listasin maita. Tutkin keittokirjoja. Sain kokoon 20 maata kategoriaan ”helppo”:

Suomi, Ruotsi, Tanska, Saksa, Venäjä, Italia, Kreikka, Turkki, Espanja, Ranska, Britannia, Amerikka, Kanada, Kiina, Japani, Intia, Thaimaa, Etiopia, Belgia ja Sveitsi.

Ei sillä, että ruuista tulisi helposti ikimuistoisia, vaan että klassikkoateria on helppoa löytää näillä tiedoilla, tutuilla, resepteillä ja ravintoloilla.

1. kohde: Britannia

Ruokamatka alkaa Englannista, päätti Velma. Viikonloppuna meillä siis kokataan oikeaoppista brittiläistä aamiaista. Olen asunut yhden yliopistolukuvuoden Loughborough'ssa ja lääkinnyt itseäni joka lauantaiaamu rapeilla pekoniviipaleilla, paistetuilla tomaateilla ja paahtoleivällä. Täysihoitoasuntolassa ei tarvinnut kokata itse. Palvelun kääntöpuolena olivat lisäkilot. Toinen syy lihomiseen saattoi olla punnan 'pint'.

Hommasin seinäkartan. Se ripustetaan ruokapöydän päätyyn. Lapset voivat sitten luntata, mitä maita sitä onkaan.

Kasvikset sanovat bubble and squeak

Laitoin viestin Britanniaan. Vanha ystäväni Riikka ja hänen miehensä Seb konsultoivat minua englantilaisen aamiaisen kanssa. Tämän noin ¾-lontoolaisen pariskunnan perinteinen aamiainen kootaan seuraavista aineksista:

• pekoni
• kananmunat (lähes missä muodossa tahansa)
• paistetut herkkusienet (valkosipulilla ja persiljalla höystettynä)
• paistetut tomaatit
• pavut (ainoastaan Heinzit käyvät)
• paahtoleipä (sellaisenaan tai köyhien ritarien tyyliin käsiteltynä)
• (tuore)makkarat
• ”hash browns” (joilla ei ole mitään tekemistä hamppukasvien vaan perunoiden kanssa)

Ja sitten vielä se 'bubble and squeak'. Tämä kupliva ja kihisevä ruokalaji on tehty jämistä. Edellisen päivän kasvikset pilkotaan pihvitaikinaksi, joka paistetaan pannulla kuin räiskäle konsanaan. 
 

Ruokareissu saa seuraajan

Olen töissä radiossa. Pääsen siis kertomaan hullutuksistani viattomille radionkuuntelijoille. Kerroin tietenkin tästä ruokakulttuuriprojektista ja sain yhden liittolaisen. Rovaniemeläinen Niina innostui asiasta, soitti studioon ja ilmoitti aikovansa toteuttaa kevennetyn version keittiöhyppelystä. Niinan perheessä syödään tästä lähtien kerran kuukaudessa jonkin uuden maan ruokaa. Hyvä Niina. Hyvä Rovaniemi. Hyvä ruoka.