Keittiöhyppelyn säännöt: Jokainen saa vuorotellen valita maan. Ruoka voi olla mikä tahansa tunnettu klassikko; myös jälkiruoat passaavat. Ulkona saa käydä syömässä. Kavereille saa kutsua itsensä. Kaikkea pitää maistaa, paitsi karrelle palanutta.

Kaikki alkoi loppiaisena. Thaimaan-tuliaisesta sukeutui currykana, joka aiheutti lapsissa tyypillisen reaktion: ”Yök, tollasta, en syö.” Selitin tytöille, että tämä on thaimaalaisten makaronilaatikkoa. Että on paras tottua erilaisiin makuihin, jos haluaa matkustella.

Olemme helsinkiläinen perhe. Minä olen Annika, haaveminäni laittaa ruokaa rakkaudella ja luovuudella hyvistä raaka-aineista. Reaaliminäni kokkaa usein kiireessä ja väsyneenä, monesti ei-niin-herkullista sapuskaa. Mieheni Taro on lähes kaksimetrinen ja kaikkiruokainen, mutta askeismiin taipuva. Esikoiseni Hertta menee syksyllä kouluun ja pitää eritoten mummin laittamasta ruuasta (jossa yleensä on voita, kermaa ja sitten jotain muuta). Kuopus Velma, 4, on iässä, jolloin kaikki ruoka on väärää, paitsi jos saa käyttää balsamicoa. Lisäksi perheessämme asuu heinäkuuhun asti saksalainen vaihto-oppilas Nele, joka tykkää suomalaisesta kouluruuasta. Elokuussa saamme perheenlisäystä sisilialaisesta vaihtarista Federicasta. Kissat Maukusti ja Hattikatti osallistuvat keittiöhommiin tunkemalla kuononsa leikkuulaudalle ja pyörimällä jaloissa.

Tavoitteita makumatkalla on kolme: 1) tehdä ainaisesta mitä-tänään-syötäisiin -pähkäilystä vähemmän tylsää ja enemmän inspiroivaa. 2) Löytää uusia makuja, tuoksuja ja puolia 3) Voittaa ”Maailman parhaat kasvattajat” -diplomi.


perjantai 1. heinäkuuta 2011

Lauantailounas Ugandassa

Onni on maailman kartta. Ja vieläpä sellainen, jossa on kaikkien valtioiden liput. Hertta valitsi Ugandan visuaalisista syistä. Ugandan lippu on melko ärhäkkä musta-puna-keltaisine raitoineen. Valinta oli myös osoitus pieleen menneistä ennakkoluuloista. Kuvittelin, ettei ugandalaisia ruokia nyt ainakaan löytyisi netistä helpolla. Ja ettei siellä varmaankaan olisi mitään mielenkiintoista maistettavaa. Väärin luultu.
Banaaninlehti näyttää tältä.

Olen kerran elämässäni tavannut yhden ugandalaisen nuoren miehen. Hän oli täällä Suomen Pakolaisavun vieraana. Nyt ilmeni, että Nelen ruandalainen naimatäti on asunut Ugandassa. Toiveikkaana odotimme häneltä reseptejä, mutta jouduimme tyytymään nettiin.

Ugandalainen sivusto tiesi kertoa, että paikallinen keittiö on paitsi heimoperinteiden maustamaa, myös britti- ja arabivaikutteista. Ugandassa syödään paljon hedelmiä ja kalaa (jota saa Victoria-järvestä, sillä maalla ei ole meriviivaa). Koska paikallista kalaa on vähän hankalaa ja epäeettistä saada Suomesta, valitsin kanareseptin.



Näin valmistuu LUWOMBO:

Annos tuloillaan
Tarvitaan...

kanaa annospaloiksi leikattuna
maapähkinävoita (1-2 prk)
2 sipulia silputtuna
4 tomaattia silputtuna
kanaliemikuutio
suolaa ja pippuria
banaaninlehtiä (näitä saa etnisistä kaupoista pakasteina)
herkkusieniä
1 savustettu kala
4 plantanaa (banaanilajike, jota saa mm. Stockmannilta)

Paista kanapalat pinnalta ruskeiksi ja siirrä sivuun.
Kuullota sipulia öljyssä, lisää tomaattipalat, kanaliemikuutio, suola, pippuri, maapähkinävoi ja savukalapalat. Lisää vettä, jotta kastike ei olisi liian töhnää. Kiehauta.


Sulata banaaninlehdet taipuisiksi upottamalla ne kiehuvaan veteen ja poista keskiruoti näpsäkästi saksilla. Leikkaa lehdet suorakaiteen muotoisiksi. Lado yhdelle lehden keskelle sieväksi pinoksi lihaa, maapähkinä-kastiketta ja herkkusieniviipaleita.

Kääri lehti rullalle niin, että lehti on joka kohdasta vähintään kaksinkerroin. Itse käytin pois leikattua lehtiruotina paketointinaruna, jotta rulla pysyi nätisti kasassa.

Kypsennä höyrykattilassa tai kattilan päällä siivilässä vähintään tunti.

Lisää kattilaan plantanat. (Tai kypsennä ne uunissa halkaistuna kuten minä tein.) Survo kypsät plantanat haarukalla muusiksi ja tarjoa muun ruoan kanssa. Keitä lisukkeeksi myös riisiä.

Tältä se sitten näyttää valmiina.
Ugandalaista ateriaa pääsivät nauttimaan myös mummi ja pappa, jotka oli kutsuttu viikonloppuvierailulle kirjahyllynmuuraus- ja lastenhoitohommiin. Mummi epäili, että pappa saa sätkyn banaaninlehtikääryleistä. Ei saanut. Tai ei ainakaan uskaltanut näyttää järkytystään. Taro piti ruoasta ja Nele eritoten, koska siinä oli maapähkinävoita. Pienemmät tytöt söivät yllättäen nurisematta. Lehtipaketit olivat lahjoja rakastaville tytöille ilmeisen oiva formaatti. Itse olin himppasen verran tyytymätön maapähkinäkastikkeen koostumukseen, mutta banaaninlehtikääryleiden näpertely oli suorastaan nautinnollista. 

PS. Banaaninlehtiä ei kuulu syödä. 
PPS. Spotifyn musalista on täällä.

1 kommentti:

  1. Moi, mistäköhän kaupasta kannattaisi erityisesti etsiä noita banaaninlehtiä?

    VastaaPoista