Tänä viikonloppuna sukulaiset hoitavat soppatarjoilun. Anoppilassa kokoonnutaan isosti mutta hillitysti ja lankolassa taas saa suvun tuorein tulokas nimen. Kokoontumisten keskellä päätimme ulkoistaa keittiöhyppelyn.
Taro valitsi kohteeksi Etiopian, maan, joka on kahvin alkukoti. Arabica-kahvi – se kalliimpi, pehmeämpi ja parempi – on alun perin Etiopiasta. Suomalaiset taas juovat eniten kahvia maailmassa. Joka kerran, kun istahdamme työpaikan keittiöön tauolle tai siemaisemme latten trendikahvilassa tai pitkitämme iltaa kofeiinin voimin, saamme kiittää sitä etiopialaista munkkia, joka vahingossa paahtoi kahvipensaan marjoja.
Niin epäjohdonmukaista kuin se onkin, emme nauttineet ravintola Jadgarissa kupillistakaan kahvia. Ensimmäisen kerran kävimme Jadgarissa viime syksynä, kun ei huvittanut kokata, eikä lähteä lasten kanssa keskustaan asti syömään. Taro googletti ravintolavaihtoehtoja ja törmäsi tähän itäkeskuslaiseen etniseen. Ravintola oli saanut kävijöiltä hyviä arvioita.
Automatkalla Itikseen pienemmät tytöt suunnittelivat tilaustaan. Hampurilainen ja ranskalaisia. Niitähän löytyy aina niistä ostoskeskusketjuravintoloista, jotka mekin olemme lauantai-shoppailun lomassa kolunneet läpi, kerta toisensa jälkeen pettyneinä sekä palveluun että hinta-laatu -tasoon. Kun Jadgarin listalla ei sitten ollutkaan hamppareita, alkoi kitinä, joka jatkui ruoan tuloon asti.
Hämmästys hiljensi tytöt. Mitä? Ei haarukoita? Mitä? Syödäänkö tätä sormin? Omituinen konsepti sai sekä pienet että isot ruokailijat innostumaan. Ruokaa kauhottiin suuhun injeran, litteän lettuleipäsen, avulla. Jadgar ei ole päälle päin mikään Itiksen helmi. (Jos nyt siellä helmiä ylipäätään on.) Sisältäkin se muistuttaa lounaspaikan ja korttelikapakan välimallia. Eteisessä on peliautomaatit ja telkkarista tulee pikaluistelua. Ruoka on kuitenkin oi-kein hy-vää. Sopivasti tulista, sopivasti raikasta, liian täyttävää.
Tällä kertaa ruokakaverina oli Hertan kummisetä, Miika.
Nele toipui vatsataudista ja tyytyi närppimään ruokaansa.
Taro valitsi kohteeksi Etiopian, maan, joka on kahvin alkukoti. Arabica-kahvi – se kalliimpi, pehmeämpi ja parempi – on alun perin Etiopiasta. Suomalaiset taas juovat eniten kahvia maailmassa. Joka kerran, kun istahdamme työpaikan keittiöön tauolle tai siemaisemme latten trendikahvilassa tai pitkitämme iltaa kofeiinin voimin, saamme kiittää sitä etiopialaista munkkia, joka vahingossa paahtoi kahvipensaan marjoja.
Niin epäjohdonmukaista kuin se onkin, emme nauttineet ravintola Jadgarissa kupillistakaan kahvia. Ensimmäisen kerran kävimme Jadgarissa viime syksynä, kun ei huvittanut kokata, eikä lähteä lasten kanssa keskustaan asti syömään. Taro googletti ravintolavaihtoehtoja ja törmäsi tähän itäkeskuslaiseen etniseen. Ravintola oli saanut kävijöiltä hyviä arvioita.
Automatkalla Itikseen pienemmät tytöt suunnittelivat tilaustaan. Hampurilainen ja ranskalaisia. Niitähän löytyy aina niistä ostoskeskusketjuravintoloista, jotka mekin olemme lauantai-shoppailun lomassa kolunneet läpi, kerta toisensa jälkeen pettyneinä sekä palveluun että hinta-laatu -tasoon. Kun Jadgarin listalla ei sitten ollutkaan hamppareita, alkoi kitinä, joka jatkui ruoan tuloon asti.
Hämmästys hiljensi tytöt. Mitä? Ei haarukoita? Mitä? Syödäänkö tätä sormin? Omituinen konsepti sai sekä pienet että isot ruokailijat innostumaan. Ruokaa kauhottiin suuhun injeran, litteän lettuleipäsen, avulla. Jadgar ei ole päälle päin mikään Itiksen helmi. (Jos nyt siellä helmiä ylipäätään on.) Sisältäkin se muistuttaa lounaspaikan ja korttelikapakan välimallia. Eteisessä on peliautomaatit ja telkkarista tulee pikaluistelua. Ruoka on kuitenkin oi-kein hy-vää. Sopivasti tulista, sopivasti raikasta, liian täyttävää.
Tällä kertaa ruokakaverina oli Hertan kummisetä, Miika.
Nele toipui vatsataudista ja tyytyi närppimään ruokaansa.
Velma lähinnä venkoili ja hoki "pa-haa".
Hertta erehtyi kehumaan sipulia hyväksi, koska ei tunnistanut sitä.
Hertta erehtyi kehumaan sipulia hyväksi, koska ei tunnistanut sitä.
Aikuiset pitivät syömästään, vaikkakin minun valintani, Lucy's Special, herätti annoskateuden aviomiehessäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti