Vihdoin minun vuoroni valita keittiöhyppelykohde. Pähkäilin asiaa koko viikon. Lauantaina 12.2. meillä olisi häät ja sunnuntaina väsymys. Mikä maa sopisi juhlien jälkeiseen olotilaan? Haluttaisi jo mennä Euroopan ulkopuolelle, mutta kun ei jaksaisi pilkkoa chilejä tai perehtyä tuikituntemattomaan.
Ratkaisuksi löytyi Belgia (joka kylläkään ei ole ulkoeurooppalainen valtio, mutta joka tarjoilee parasta darraruokaa ikinä).
Belgialaista keittiötä on kohdannut suuri vääryys: ranskalaiset ovat varastaneet belgien tavaramerkin, friteeratut perunat, siis ranskalaiset, jotka oikeasti ovat belgialaisia. Brysselin nakkikioskeilla noita rapeita ja rasvaisia herkkuja saa paperitötteröissä ja majoneesilla höystettynä. Ja outoa kyllä, belgialais-ranskalaisten kanssa tarjoillaan usein myös simpukoita. Tästä kuriositeetista siis meillekin pääruoka.
Ratkaisuksi löytyi Belgia (joka kylläkään ei ole ulkoeurooppalainen valtio, mutta joka tarjoilee parasta darraruokaa ikinä).
Belgialaista keittiötä on kohdannut suuri vääryys: ranskalaiset ovat varastaneet belgien tavaramerkin, friteeratut perunat, siis ranskalaiset, jotka oikeasti ovat belgialaisia. Brysselin nakkikioskeilla noita rapeita ja rasvaisia herkkuja saa paperitötteröissä ja majoneesilla höystettynä. Ja outoa kyllä, belgialais-ranskalaisten kanssa tarjoillaan usein myös simpukoita. Tästä kuriositeetista siis meillekin pääruoka.
 |
| Endiivigratiini (josta unohtui reseptissä mainittu kinkku) |
 |
| Belgialaisten perunoiden paistaminen on 2-vaiheinen prosessi. |
Jälkiruoaksi väsäsimme vohveleita. 80-luvulla vohvelirauta oli muoti-ilmiö, joka sittemmin jouti kaapin perälle leipä- ja jäätelökoneen kera. Meillä ei vohvelirautaa ole (voileipärauta kylläkin), mutta onneksi on naapurit. Hyvän naapurin määrittää paitsi joviaali luonne, myös se, että naapurin raaka-aine- ja tavaravaranto täydentää omani.
No, miten kävi? Huonosti sen belgisunnuntain osalta. Aamuyöhön riekkuminen pitsimekossa poiki kankkusen lisäksi flunssan, eikä perunoiden paistaminen sohvalta käsin luonnistunut. Belgialaisillallinen siirtyi maanantaille, Ystävänpäivälle. Edelleen puolet perheestä oli sairaslomalaisia.
Belgialais-ranskalaisten valmistaminen oli yllättävän työlästä ensikertalaiselle. Lopputulos oli kuitenkin vaivan väärti. Perunat upposivat niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Tein myös ensimmäistä kertaa elämässäni majoneesia. Ensimmäinen satsi meni viemäriin, toinen päätyi pöytään asti. Valkoviinissä ja voissa keitetyt (pakaste)sinisimpukat onnistuivat jopa niin hyvin, että epäluuloinen nelivuotias otti niitä lisää.
Alkuruoka, se endiivigratiini, oli juuri niin outoa kuin otaksuinkin. Suu ei ole tottunut lämpimän salaatin rakenteeseen, vaikka päällä oli kuinka paksu kerros juustoista valkokastiketta. Lapset maistoivat sikuria vasta itkun ja kiristyksen jälkeen.
Vohveleista tuli... ööö... vohveleita. Lisäksi jälkiruokapöydässä oli belgialaista suklaata, Ystävänpäivän kunniaksi sydämen muodossa.
No, miten kävi? Huonosti sen belgisunnuntain osalta. Aamuyöhön riekkuminen pitsimekossa poiki kankkusen lisäksi flunssan, eikä perunoiden paistaminen sohvalta käsin luonnistunut. Belgialaisillallinen siirtyi maanantaille, Ystävänpäivälle. Edelleen puolet perheestä oli sairaslomalaisia.
Belgialais-ranskalaisten valmistaminen oli yllättävän työlästä ensikertalaiselle. Lopputulos oli kuitenkin vaivan väärti. Perunat upposivat niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Tein myös ensimmäistä kertaa elämässäni majoneesia. Ensimmäinen satsi meni viemäriin, toinen päätyi pöytään asti. Valkoviinissä ja voissa keitetyt (pakaste)sinisimpukat onnistuivat jopa niin hyvin, että epäluuloinen nelivuotias otti niitä lisää.
Alkuruoka, se endiivigratiini, oli juuri niin outoa kuin otaksuinkin. Suu ei ole tottunut lämpimän salaatin rakenteeseen, vaikka päällä oli kuinka paksu kerros juustoista valkokastiketta. Lapset maistoivat sikuria vasta itkun ja kiristyksen jälkeen.
Vohveleista tuli... ööö... vohveleita. Lisäksi jälkiruokapöydässä oli belgialaista suklaata, Ystävänpäivän kunniaksi sydämen muodossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti