Keittiöhyppelyn säännöt: Jokainen saa vuorotellen valita maan. Ruoka voi olla mikä tahansa tunnettu klassikko; myös jälkiruoat passaavat. Ulkona saa käydä syömässä. Kavereille saa kutsua itsensä. Kaikkea pitää maistaa, paitsi karrelle palanutta.

Kaikki alkoi loppiaisena. Thaimaan-tuliaisesta sukeutui currykana, joka aiheutti lapsissa tyypillisen reaktion: ”Yök, tollasta, en syö.” Selitin tytöille, että tämä on thaimaalaisten makaronilaatikkoa. Että on paras tottua erilaisiin makuihin, jos haluaa matkustella.

Olemme helsinkiläinen perhe. Minä olen Annika, haaveminäni laittaa ruokaa rakkaudella ja luovuudella hyvistä raaka-aineista. Reaaliminäni kokkaa usein kiireessä ja väsyneenä, monesti ei-niin-herkullista sapuskaa. Mieheni Taro on lähes kaksimetrinen ja kaikkiruokainen, mutta askeismiin taipuva. Esikoiseni Hertta menee syksyllä kouluun ja pitää eritoten mummin laittamasta ruuasta (jossa yleensä on voita, kermaa ja sitten jotain muuta). Kuopus Velma, 4, on iässä, jolloin kaikki ruoka on väärää, paitsi jos saa käyttää balsamicoa. Lisäksi perheessämme asuu heinäkuuhun asti saksalainen vaihto-oppilas Nele, joka tykkää suomalaisesta kouluruuasta. Elokuussa saamme perheenlisäystä sisilialaisesta vaihtarista Federicasta. Kissat Maukusti ja Hattikatti osallistuvat keittiöhommiin tunkemalla kuononsa leikkuulaudalle ja pyörimällä jaloissa.

Tavoitteita makumatkalla on kolme: 1) tehdä ainaisesta mitä-tänään-syötäisiin -pähkäilystä vähemmän tylsää ja enemmän inspiroivaa. 2) Löytää uusia makuja, tuoksuja ja puolia 3) Voittaa ”Maailman parhaat kasvattajat” -diplomi.


lauantai 26. helmikuuta 2011

Belgialaisia ranskalaisia ja simpukoita


Vihdoin minun vuoroni valita keittiöhyppelykohde. Pähkäilin asiaa koko viikon. Lauantaina 12.2. meillä olisi häät ja sunnuntaina väsymys. Mikä maa sopisi juhlien jälkeiseen olotilaan? Haluttaisi jo mennä Euroopan ulkopuolelle, mutta kun ei jaksaisi pilkkoa chilejä tai perehtyä tuikituntemattomaan.

Ratkaisuksi löytyi Belgia (joka kylläkään ei ole ulkoeurooppalainen valtio, mutta joka tarjoilee parasta darraruokaa ikinä).

Belgialaista keittiötä on kohdannut suuri vääryys: ranskalaiset ovat varastaneet belgien tavaramerkin, friteeratut perunat, siis ranskalaiset, jotka oikeasti ovat belgialaisia. Brysselin nakkikioskeilla noita rapeita ja rasvaisia herkkuja saa paperitötteröissä ja majoneesilla höystettynä. Ja outoa kyllä, belgialais-ranskalaisten kanssa tarjoillaan usein myös simpukoita. Tästä kuriositeetista siis meillekin pääruoka.
Endiivigratiini (josta unohtui reseptissä mainittu kinkku)
Alkuruoaksi päätin kokeilla endiiviä. Endiiviä, tai suomalaisittain salaattisikuria (mikä ihmeen sikuri?!), mainostetaan myös belgialaisena keksintönä, vaikka Citymarketin endiivit tulivatkin Hollannista ja muissakin Euroopan maissa harrastetaan lämpimiä endiiviannoksia erilaisissa piiraissa ja gratiineissa. Lämmin salaatti on ajatuksena karmaiseva, vaikkei toisaalta kaalia kummempi.
Belgialaisten perunoiden paistaminen on 2-vaiheinen prosessi.
Jälkiruoaksi väsäsimme vohveleita. 80-luvulla vohvelirauta oli muoti-ilmiö, joka sittemmin jouti kaapin perälle leipä- ja jäätelökoneen kera. Meillä ei vohvelirautaa ole (voileipärauta kylläkin), mutta onneksi on naapurit. Hyvän naapurin määrittää paitsi joviaali luonne, myös se, että naapurin raaka-aine- ja tavaravaranto täydentää omani.

No, miten kävi? Huonosti sen belgisunnuntain osalta. Aamuyöhön riekkuminen pitsimekossa poiki kankkusen lisäksi flunssan, eikä perunoiden paistaminen sohvalta käsin luonnistunut. Belgialaisillallinen siirtyi maanantaille, Ystävänpäivälle. Edelleen puolet perheestä oli sairaslomalaisia.

Belgialais-ranskalaisten valmistaminen oli yllättävän työlästä ensikertalaiselle. Lopputulos oli kuitenkin vaivan väärti. Perunat upposivat niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Tein myös ensimmäistä kertaa elämässäni majoneesia. Ensimmäinen satsi meni viemäriin, toinen päätyi pöytään asti. Valkoviinissä ja voissa keitetyt (pakaste)sinisimpukat onnistuivat jopa niin hyvin, että epäluuloinen nelivuotias otti niitä lisää.
Alkuruoka, se endiivigratiini, oli juuri niin outoa kuin otaksuinkin. Suu ei ole tottunut lämpimän salaatin rakenteeseen, vaikka päällä oli kuinka paksu kerros juustoista valkokastiketta. Lapset maistoivat sikuria vasta itkun ja kiristyksen jälkeen.
Vohveleista tuli... ööö... vohveleita. Lisäksi jälkiruokapöydässä oli belgialaista suklaata, Ystävänpäivän kunniaksi sydämen muodossa.

Reseptit löytyvät näppärästi täältä
Tarkempia ohjeita perunoiden paistamiseen täältä

Ja biisilista Spotifysta eli täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti