Keittiöhyppelyn säännöt: Jokainen saa vuorotellen valita maan. Ruoka voi olla mikä tahansa tunnettu klassikko; myös jälkiruoat passaavat. Ulkona saa käydä syömässä. Kavereille saa kutsua itsensä. Kaikkea pitää maistaa, paitsi karrelle palanutta.

Kaikki alkoi loppiaisena. Thaimaan-tuliaisesta sukeutui currykana, joka aiheutti lapsissa tyypillisen reaktion: ”Yök, tollasta, en syö.” Selitin tytöille, että tämä on thaimaalaisten makaronilaatikkoa. Että on paras tottua erilaisiin makuihin, jos haluaa matkustella.

Olemme helsinkiläinen perhe. Minä olen Annika, haaveminäni laittaa ruokaa rakkaudella ja luovuudella hyvistä raaka-aineista. Reaaliminäni kokkaa usein kiireessä ja väsyneenä, monesti ei-niin-herkullista sapuskaa. Mieheni Taro on lähes kaksimetrinen ja kaikkiruokainen, mutta askeismiin taipuva. Esikoiseni Hertta menee syksyllä kouluun ja pitää eritoten mummin laittamasta ruuasta (jossa yleensä on voita, kermaa ja sitten jotain muuta). Kuopus Velma, 4, on iässä, jolloin kaikki ruoka on väärää, paitsi jos saa käyttää balsamicoa. Lisäksi perheessämme asuu heinäkuuhun asti saksalainen vaihto-oppilas Nele, joka tykkää suomalaisesta kouluruuasta. Elokuussa saamme perheenlisäystä sisilialaisesta vaihtarista Federicasta. Kissat Maukusti ja Hattikatti osallistuvat keittiöhommiin tunkemalla kuononsa leikkuulaudalle ja pyörimällä jaloissa.

Tavoitteita makumatkalla on kolme: 1) tehdä ainaisesta mitä-tänään-syötäisiin -pähkäilystä vähemmän tylsää ja enemmän inspiroivaa. 2) Löytää uusia makuja, tuoksuja ja puolia 3) Voittaa ”Maailman parhaat kasvattajat” -diplomi.


perjantai 1. huhtikuuta 2011

Smørrebrød ja näpertämisen taide


Velman vuoro valita. Tanska. Koska siellä kuulemma syödään suomalaisittain, toteaa epäluuloinen tyttelöinen. Smørrebrød on käsite. Ruisleipäpalan päälle on ladattu kaikki, mitä mahtuu. Pohjoismaalaisille tyyli ei ole uutta. Syödäänhän Suomessakin vastaavia leipiä aamupalaksi, välipalaksi, retkipalaksi ja iltapalaksi. Suomalainen versio voileivästä on kuitenkin tanskalaista serkkuaan minimalistisempi. Tanskalainen voileipä on silmänilo ja riittävän iso lounaaksi. 

Leipää ei arvosteta missään muualla kuin Pohjoismaissa samalla tavalla. Etelä-Euroopassa leipä kuuluu ruokapöytään, mutta siitä ei tehdä numeroa. Se on leipää sellaisenaan, ruoan lisukkeena, lautasen pyyhkijänä. Yleensä valkoista, välillä vähän rapsakkaa. Täällä pohjoisessa leipä maistuu. Ja se käy kakkuihin ja juhlapöytään.

Kävin taannoin yliopistolla kurssin ”Intercultural Communication”. Smørrebrød päätyi esimerkiksi kulttuurien välisestä väärinymmärryksestä. Tarina kertoi, että espanjalais-tanskalainen liiketapaaminen meinasi mennä mönkään, kun tanskalaiset tarjosivat liikekumppaneilleen lounaaksi voileipiä. Espanjalaiset loukkaantuivat; näinkö vähän heitä arvostettiin? Vastavierailulla tanskalaisia nyppi espanjalaisten tapa tuhlata arvokasta aikaa pakottamalla vieraansa istumaan pitkää iltaa ruoan ja viinin äärellä. Asiat olisi vain voitu hoitaa – tsup – ja kaikki olisivat päässeet koteihinsa.

Tanskalaista lounasta syötiin sunnuntaina 27.3. Valkeakoskella. Eli Mumppalassa. Voileipiä näpertelivät meidän perheen lisäksi myös vanhempani sekä siskoni lapsineen. Jakelin käskyjä keittiöpäällikkönä: Lisää tavaraa leipien päälle. Lisää tavaraa leipien päälle. Vielä lisää.

Haimme visuaalista inspiraatiota täältä

Aineksina oli lohta, silliä, katkarapuja, paahtopaistia, pekonia, metwurstia, raakaa jauhelihaa (tartar-tyyliin), kananmunia, Mustaa Pekkaa, punajuurisalaattia, italiansalaattia, kapriksia, suolakurkkua, sieniä, tomaattia, kurkkua, smetanaa, majoneesia ja yrttejä. Melko setti ja melkoinen sotku.
Veeran leipä.
Lapset paitsi väkersivät omat leipänsä, vastasivat myös pöytäkoristeista. Leipiä koristavat liput ja Lego-installaatio ovat Hertan ja Velman sekä Veeran, Oivan ja Elsan työtä.

Lapsille ruoka maistui nurisematta, joskin pöytäjärjestyksestä syntyi tavanomainen tappelu, kun kaikki halusivat istua Veeran vieressä. Oma suosikkini leivistä oli tartar, koska raaka jauheliha on hyvää.






1 kommentti: