Maapallon ympäri Chicagossa

Kesälomareissumme suuntautui Amerikkaan. Olimme siellä ensimmäistä kertaa. Vierailu Chicagossa osui vuosikymmenten kuumimpaan kesään, joten emme kadehtineet Suomen lokoisia kesäilmoja.

Kahden viikon ja yhden kaupungin perusteella olen valmis julistamaan, että Amerikka on loistava lapsiperhematkakohde. Chicagossa oli kosolti tekemistä sekä lapsille että aikuisille. Ilmainen eläintarha, liuta lapsimuseoita, Tyrannosaurus Sue, puistoja, satoja metrejä matalia hiekkarantoja Michigan-järven rannalla, kauppoja ja nähtävyyksiä. Loistava (ja ilmastoitu) joukkoliikenne. Lennosta napattavat taksit. Ystävälliset ihmiset. Kaikki maailman ravintolat.

Amerikka on ottanut maailman keittiöistä parhaat palat ja muokannut ne omikseen. Annokset ovat (liian) isoja. Palvelu pelaa. Parhaimmillan pöydän ympärillä häärää neljä tarjoilijaa kaatamassa lisää vettä, lisää kahvia, kysymässä vointia. Ja kumma kyllä, tähän paapomiseen tottuu hetkessä. Jopa suomalainen, joka on tottunut siihen, ettei se asiakas yleensä nyt niin kovin oikeassa ole.

Syy Amerikan-reissuun löytyi Chicagon Boystownista. Kaimani, entinen kämppiksemme ja manselainen ystävämme Annika on asunut Windy Cityssä jo kymmenen vuotta. Hänen suomalais-kreikkalais-amerikkalainen perheensä toimi turistioppaanamme. Hänen eturappusillansa me istuimme iltaa, joimme olutta ja tarkkailimme ihmisiä kuten amerikkalaisessa elokuvassa konsanaan.

Boystown on homojen kansoittama asuinalue. Ehkä siksi siellä on varsin runsas ravintolatarjonta. Paitsi ettei Amerikassa tarvitse olla homo tai muuten vain sinkku tai dinkku käydäkseen ulkona syömässä. Mieleen pulpahti hassu anekdootti: Sanomalehdet referoivat taannoin kyselyä, jossa suomalaiset lapsiperheet kertoivat omista ravintolatottumuksistaan. Lapsiperheiden ravintolassakäyntiä pidettiin pröystäilynä, eikä moisella touhulla nähty olevan lainkaan kasvatuksellista merkitystä. Ravintolaruokakulttuuri kukoisti lähinnä matkoilla ja pikaruokaloissa.

Chicagossa söimme ulkona, paitsi viidesti. Kokeilimme thaimaalaista, italialaista, japanilaista, kreikkalaista, meksikolaista, ruotsalaista (tai pikemminkin "ruotsalaista"), amerikkalaista sekä liutaa muita mestoja. Kerran kävimme Macissäkin. Lähes kaikissa ravintoloissa lapsille kiikutettiin ensi tilassa kyniä ja tehtäväpaperi. Meno oli mutkatonta ja rentoa. Ja vaikka palvelualttius toki perustuu tippeihin, ei siitä silti tullut teennäinen olo.

Valtaosa ravintoloista, joissa kävimme, sijaitsi Boystownissa. Ja valtaosa Boystownin ravintoloista on mallia B.Y.O.B. Siis Bring your own bottles. Tämä suomalaiselle satunnaiselle turistille ihana ilmiö on osa amerikkalaista kaksinaismoralismia. Koulujen ja kirkkojen läheisyydessä sijaitsevat ravintolat eivät saa anniskeluoikeutta. Sääntöä kierretään antamalla asiakkaiden tuoda omat ruokajuomat tullessaan. Mitä jos Suomessakin voisi juoda omia juomia ravintoloissa? Seurue toisi kopallisen kaljaa ja laatikollisen viiniä ja yksi tilaisi suolapähkinöitä ja alkusalaatin. Kaikille kolme pähkinää, haarukallinen salaattia ja sitten dokataan!

Kaksi kertaa tilasimme ruokaa lomakotiimme, joka oli ruotsalaisen perheen vaatimaton 140 neliön asunto, jota saimme lainata, kun perhe oli lomailemassa ruotsissa. (iPhone-sovellus listasi kaikki kotiin kuljetusta harrastavat ravintolat, tilaus hoitui näppärästi puhelimella.)

Chicago kuvina:

312 on Chicagon suunta.
Hancock Towerin näköala.

Drinkkien hintataso ei ole ihan pilvissä. 

Stella's Diner. Velman suosikkimesta.

Japanilaisen ravintolan sushilaiva. Sen masto ei mahtunut kuvaan.

Hancock Towerin baarikerros ja
vanhempien vapaailta.

Uncle Julio's Hacienda.
Megalomaanien meksikolainen ravintola.

Alkupalaksi cevicheä merenelävistä.

Setä Julion kuuluisa Plato Gordo eli läskilautanen, jota isäntämme John ei ole ikinä saanut viimeisteltyä. Nyt lautasen kimppuun kävi kolme miestä ja sittenkin jäi makupaloja kotiinvietäväksi. Huom! Taustalla näkyy suosikkiannokseni: guacamolea ja tomaattisalsaa. Namnam! Jos maailmassa pitäisi valita yksi ruoka-aine koko elämäksi, niin minun olisi avokado.

Greek Islands ja ruokalista

Saganaki liekitettiin pöydässä.
Kuvaaja oli hidas.

Annikan aviomiehen Johnin suosikkikreikkalaisessa syötiin paljon ja... kreikkalaisesti. Laskun maksussa piti kikkailla: isäntäperheemme paikallisen vahvistuksen kera ei olisi halunnut vieraiden vinguttavan luottokorttia. Taro hiippaili tarjoilijan luo sopimaan laskutuksesta. Kun tilanne valkeni muulle pöytäseurueelle, seurasi siitä hirveä älämölö. Meitä hihitytti.

Bye bye Windy City!

Until we meet again